Elikkäs näin pääsi käymään, että eilen eksyttiinkin ensimmäistä kertaa Yedin kanssa noihin Hollolan HAKU -kilpailuihin. Kyllä siinä hetki taisi olla koira että omistaja hiukan hukassa, kunnes ainakin hauva pääsi tarkoituksen makuun.
Kaikinpuolin meni ihan suhtkoht hyvin, vaikka oltiinkin ihan ensimmäistä kertaa ja koiria oli mukavasti.
"Hakuaika: 80 min. Maaston peittävyydessä, sekä tuulenkäytössä parantamisen varaa, vaikkakin ajoittain erinomainen haku). Ajoittain takertui jälkiin
Riistatyö: Koiran hermot pettävät ja nostaa linnun, saattelee sulkemiseen asti. Kutakuinkin hyvä seisonta."
Tuomari: Juhani Talsta
Tulos: AVO 0 (52 p.)
Oma kommentti: Kutakuinkin meni ihan hyvin ja tulokseen yllätyin ensikertalaisiksi! Yedi veti homman kyllä omasta mielestäni kohtuu hyvin, vaikka hieman haku takkuilikin. Ensikerralla sitten yritetään tähdätä vielä parempaan tulokseen. Yedikin oli innokkaasti mukana, eli herra näytti nauttivan kovasti.
4/22/2011
4/01/2011
Me koiranomistajat
- Ruokit sitä, juotat sitä.
- Viet sitä useasti ulos, säällä kuin säällä.
- Sille voi kertoa mitä vain maan ja taivaan väliltä, se ei sano omaa mielipidettään tai juorua asioitasi koko kaupungille.
- Kun sillä on maha sekaisin, juokset sen kanssa joka tunti ulos +mahdollisesti siivoat sen kakkaa lattioilta.
- Kun sillä on uhmaiät kortilla, pääset mittaamaan todelliset hermosi.
- Kun se tulee viattoman näköisenä luoksesi, se on ilmeisesti tehnyt jotain kiellettyä.
- Rapakeleillä on aina ihanaa pyyhkiä/pestä niskuroivan kaverin tassut.
- Vaikka se olisi kuinka idiootilla -päällä, se on aina paras ystäväsi.
... Ja kulkee aina rinnallasi, ylä-, ja alamäissä.
- Kun se karkaa, sinulla on hyvä hetki kunnon ulkoilulle ja kunnon kohotukselle saada se kiinni.
- Kun se on pyörinyt ties missä, on sinulla velvollisuus pestä se.
- Kun sinulla on hyvä päivä, niin silläkin on.
... Ja toisimpäin +puhuttaessa huonosta päivästä.
- Olet sille esimerkki kuin vanhempi lapselleen.
- Vaikka muut puhuisivat sinusta ties mitä, se ei koskaan petä sinua.
- Sen kanssa ei tarvitse podeta parisuhdekriisejä.
- Ystäväsi ei koskaan satuttaisi sinua tahallaan.
- Kun se sairastuu, on sinun velvollisuus hoitaa ystäväsi kuntoon.

On upeaa olla koiranomistaja!
Eipä tässä muuta, en keksinyt mitään sen suurempaa blogitekstiä tähän tänään. Mitään sen erikoisempaa ei olekaan meilläpäin tapahtunutkaan. Muuta kuin että Yedi uhmailee (jälleen) ja Wili karkas tänään rusakon perään, jes. Sai sitä ottaa kiinni sellaiset 15-20minuuttia, juosta pitkin poikin mettiä etc.
No mutta onneks ei päässy sattumaan mitään vakavaa, joten kaikki natsaa ja tässä himassa ollessa. Hauvat nukkuu missä lie, paitsi Poju tossa vieressä ja Viirukatti ärsyttää aivan täysin. Jaksaa sekin olla ärsyttävä riiviö välillä. Toisinsanoen tuo "Riiviö" sopis sille kyllä ku mikäkin.
3/27/2011
Hollola 21/04, here we come!
Nyt onkin sitten päätetty niin, että ilmoittelin Yedin tuonne Hollolan HAKU -kisoihin (21/04). Suunnitelmissa oli mennä 20. pvä, mutta ajateltiin varata vielä yksi ylimääräinen treenipäivä, kun tuntuu olevan hieman opit hieman ruosteessa sekä koiralla, että omistajalla (myönnetään..)
Sinne siis kumminkin ollaan menossa ja jännityksellä odotellaan, millaisilla tuloksilla tullaan kotiopäin! =)

3/22/2011
Katon alla majailee..
♂ POJU 11/09/97
saksanpaimenkoira x suomenpystykorva
Hellunen vanha pappa, joka tuli meille päälle 5vuotiaana. Tuommoinen lössin boss. ♥
♂ YEDI 20/12/09
"Ozahula Yambo"
saksanpaimenkoira
Oikea jääräpäiden kuningas! Leikitään hurjaa poikaa, mutta on silti sellainen lössykkä kuolanaama, että huhhu. Oikea sydänten valloittaja.

♂ WILI 01/07/04
"Timmu"
kääpiövillakoira
Pippurinen herranen. Suuren koiran ego pienessä koossa, melko ailahtelevainen kaveri. Joidenkin kanssa tulee toimeen, joidenkin ei. Eli aika valikoiva hauva.

Ja meiltä löytyy myöskin muutama muukin pikkuotus..
♂ FURI 16/12/08
syyrialainenhamsteri
Oikea lössykkä! Utelias ja vallaton herranen, joka joskus haluaa tulla syliin, joskus ei. Ahmattipoika, syö kaiken mitä näkee..

♀ VIIRU 10/07/06
musta siamilainen x norjalainen metsäkissa/maatiaiskissa
Hellyydenkipeä kissaneiti, joka on todellakin hullaantunut ihmisten korviin! Niitä on hauska purra melkein tohjoksi. Uhkarohkea pikkutytteli, kaikkien kaveri.

Koira, ihmisen paras ystävä?
Saimpahan tänään kunnon metkat naurut meidän Yedipojasta, joka heti ensimmäisenä aamusta kuolas naaman täysin ja päästi ilonpissat syliin. ♥ No siinähän meni petivaatteet pesuun,
mutta mitäs pienistä, on tuo minun suuri monsteri kyllä sellainen lässykkä, että toisenlaista ei takuulla löydä.
Ja kyllä, se tempas miut nurin aamulla lumipenkkaan, ja veti tumput huisin kuuseen, päästin irti hihnasta ja oli tumput kuolassa ja lumessa. Mutta ei, ei tuo Irsun pikku mamukka lähtenyt livohkaan, vaan toi ne ihanan jäiset tumput naaman eteen ja toljotti siihen tyyliin, että "miksi ihmeessä sää akka siinä makaat?"..
Pienisuuri napero on Jeespa, tuommoinen pirupahanen silloin tällöin, lienee omistajaansa tullut?
Mutta osaahan tuo meidän reilu päälle yksvee sakumaanikkopenska olla kyllä sellainen sydäntensulattaja, että huhhus. Tuommoinen ylisuuri monsteri saikin tänään kahdesta pikkulapsesta ikuiset kaverit, vaikka meinasinkin niiden tumput viedä (yllätys?) =)
Mitäs muuta jännää ompi tänään tapahtunut, eikai mitään sen kummalisempaa kun että uhmista potee tuo herra vieläkin ja sen on mamma saanut tuta nahoissaan ihan urakalla. Loppua ei näy mutta eteempäin mennään ja kärvistellään. Yritetään sinnitellä hampaita kivistellen tuon luupään kanssa. ♥
Eikai muuta, pitääpi taas piakkoin raapustaa meidän muista hauvoistakin tänne jotakin jännää, kun kolmen koplaanhan tämä bloginen liittyy..

3/20/2011
Eins, Zwei, Drei...
... Willkommen auf der blog, Hundeleben!
No ehkä puhumme ihan vain suomea näin meidän kesken,
ettei kenenkään tarvitse arvuutella sanomisiani.
Tämä on siis Iran, tai no pääosin Iran koirien oma bloginen,
jossa voi seurailla vähän mitä meinataan ja mitä tapahtuu jnejne.
Ei siis mitään jännittävää kumminkaan. ^^'
Blogi toimii myös Iran omana "valokuvaus -blogina", joten saatatte joskus välistä nähdä jonkinlaisia kuvasia ainakin. Aika harvoin kylläkin, mutta kumminkin joskus.
Eii en osaa pitää sen suurempia alkupuheita, joten päästän teidät jatkamaan matkaanne. Kirjoittelen sitten näistä piskuisista hieman myöhemmin.
Se on Moro! ='D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)